Olen muuttanut

Blogi jatkaa osoitteessa http://tekotaiteellinenbloginnimi.blogspot.com/

Lisätietoa tässä jutussa.

Naamateosanalyysi

Lisää vanhojen juttujen pyörtämistä on tapahtunut. Ensin otin irkkigaltsussa yhteisöt käyttöön, ja nyt liityin jopa facebookkiin. Jälkimmäistä oon pitänyt joutavuutena, koska kuulemani jutut siitä ovat olleet pääasiassa typeriä testejä ja muita sovelluksia. Sitten keksin, että sepä voisi olla mainio tapa olla edes jossain yhteydessä jo kaikonneiden real-life-tovereiden kanssa.

Nyt naamiksessa (ihan itte keksin äsken ekstempore!) kaveripyyntöjä lisäillessäni olen havainnut kiintoisia sosiaalisia dilemmoja. Missä menee se raja, kenet pyydän kaverikseni? Jos pyytää vain ne, joiden kanssa oikeasti on kaveerannut ja jutellut paljonkin, jää lista lyhyeksi. Ja selvästikin facebookin kaverilistan pituus on se asia, joka määrittää arvoni maailmassa. :) Toisaalta tuntuisi melkoisen hölmöltä listata kaikki ala-astetutut, joiden kanssa ei ole koskaan puhunut sanaakaan. Riittääkö feisbuuk-kaveruuteen se, että löytää jonkun profiilin ja saa "hei toi on toi" -fiiliksen? Jotkut ehkä vastaisivat tähän kyllä. Toiset kehottaisivat kulkemaan rohkeasti omaa tietään, ja lisäämään vain ne 4½ tyyppiä, jotka oikeasti ovat ystäviä, ja haistattamaan paskat erakoksi arvosteleville.

Itse taidan mennä välimuotolinjalle. Laitetaan nyt vaikka tyypit, jotka on tullut tunnettua jonnin aikaa, ja joiden kanssa on tullut juteltua ja muutenkin on väleissä. Ehkei sitte tarvi jännittää niin paljon sitä, että se random-tuttu tulee sanomaan: "vittuuks mut kaveriksi lisäät, oon aina vihannut sua", ja poistaa listalta. Sekös vasta söisi miestä. =) Olkoonkin niin, että monien kanssa on oltu vuosia puhumatta, niinhän mä oon melkeen kaikkien muidenki maailman ihmisten kanssa. :)

Näin selkeesti korvamerkitty facebook-teksti pitää ehkä julkaista sielläkin. Jos kehtaa. 

Metsään on tullut jo syys / Takaisin sateeseen astelen

Tänään taas satoi. Lähdin kauppaan ja huomasin, että kohtuullisen voimakas tihkusade alkoi. Havaitsin myös, että olin juuri sadepilven ja kirkkaan taivaan välimaastossa, joten koitin parhaani mukaan ajaa sadetta karkuun. Onnistuinkin, mutta myöhemmin kuin ensin ajattelin. Tapahtuma oli perin mukava, vaikka kerronkin sen näin saatanan tylsästi.

Sade on ihan mukava juttu nykyisellään.  Opin pitämään sateesta aika tarkkaan 9,085 vuotta sitten. Ennen olin, uskoakseni normaaliin tapaan, sitä mieltä, että sade on tyhmää. Tuolloin kuitenkin eräs henkilö ilmoitti pitävänsä sateesta, ja kun aloin hiukan pohtia ja testailla, huomasin että minäkin taidan pitää siitä. Koska minä olen tähän oppinut, voitte tekin oppia. Asia on melko pitkälti suhtautumiskysymys. 

Näin myöhemmin olen alkanut analysoida sateestapitämistäni tarkemmin. Sade antaa mahdollisuuden asettua tavallisten kuolevaisten yläpuolelle. On äärimmäisen hienoa kulkea rauhallisesti ja pää pystyssä sateessa, samalla kun muut kyyristelevät ja pinkovat pakoon. Tyynen rauhallinen käyttäytyminen kun muut eivät niin toimi, tuntuu hienolta. Tämä on ehkä osittain vain psykologiaa ja plaseboa. Kuitenkin vain osittain. Samanlainen muut ylittävä itsevarmuus ei onnistu, ellei ulkopuolinen tekijä (sade) laske muita hiukan alaspäin. 

Sade voi aiheuttaa toisenkin hieman samankaltaisen itsekorostavan fiiliksen. Kun varta vasten menee ulos kaatosateella, tulee hieno olo. Sellainen "hei tyhmä poika sä oot sekaisin" -olo. Ainahan sitä tahtoo kuvitella olevansa jotakin erikoista, ja itse olen onnistunut niissä kuvitelmissa muunmuassa tällä tavalla. 

Näin on. Sade saa esiin hienoja mietteitä, se pitää kivaa mökää ja raikastaa ilman. Paitsi joskus alkaa haista madoilta. Ja märät vaatteet on ikävät pitää päällä kauan. Ja maa kastuu. Märkä maa se vasta on perseestä. Ei voi maata ruohikolla tai istua penkillä, ja tassutkin kastuvat. Miksiköhän sukkien kastuminen on tyhmää, mutta paidan ei? 

Keksin kaksi kivaa lainaotsikkoa, enkä tahtonut valita, joten pistin molemmat.

Long time no sea

Otsikkomaiset tarkoitukselliset kirjainvääntelyt ja muut vastaavat ovat hauskoja. Tosin niihin ihastuu usein liikaa. Liikaa ei mielestäni ollut se, kun kehotin rahaa kaipaavaa kanssaeläjääni menemään tomaatille. Todennäköisesti olisi silti ollut liikaa, jos olisin laittanut otsikon muotoon "long time no meri". Tai mikä ehkä vielä parempi, Meri. Näin olisi tullut vielä yksi puolittainen askel lisää. Kuitenkin tuntuisi olevan niin, että yhden muutoksen voi tehdä, ja olla silti ymmärrettävä. Kaksi vaatii yleensä jo korkeampaa älykkyyttä, ja kolmesta eteenpäin mennään sille alueelle, etten aina itsekään myöhemmin muista, että mitä hittoa sitä on taas koitettu horista.

Kuitenkin, kesä oli ja meni. Kesän aikana taas mentiin elämässä eteenpäin, vaikkei mitään tapahtunutkaan. Opin kuitenkin esimerkiksi seuraavat asiat:

- yötyöt ovat mukavia

- kahvimaito kannattaa lämmittää

- siilit ovat hauskoja

Okei, viimeistä en oppinut kesän aikana, mutta kahden kohdan lista olisi ollut liian lyhyt. No, keskimmäisenkin opin jo aiemmin, mutta kesällä harrastin sitä lisää. Ekaa tein oikeasti kesällä.

Oli tarkoituksena jaaritella jotakin tuosta otsikon vihjailemasta kirjoitustauosta, mutta lähdin jo alussa harhailemaan. Ja nyt ei enää huvita.

Lisää kavereita

En ole koskaan ollut hyvä uusien ystävien hankkimisessa. Viime vuosina sosiaalinen elämäni on muutenkin rajoittunut pitkälti perheeseen ja vaimooni. Tässä pari päivää sitten aihe tuli hieman puheeksi, ja keksin, että edellinen uusi tuttavuuteni on tullut seitsemän kuukautta sitten, kun lapseni syntyi. Ja tästäkös tulikin mieleeni nerokas oivallus: minun ei tarvitse etsiä uusia ystäviä, minä voin tehdä niitä! Toki sanotaan, ettei lapsensa kanssa saa olla kaveri, mutta yhtä kaikki, uusi ihminen ja lisää sisältöä elämään. 

Sairas sielu terveessä ruumiissa?

Viime aikoina olen alkanut syödä terveellisemmin. Itseasiassa tämä projekti on ollut päällä jo melko pitkään, mutta tietynlainen harppaus on tapahtunut lähikuukausina. Kasvisten syömisestä tulee hyvä mieli. Usein salaatti ei ole mikään valtaisa herkku, mutta mielihyvä korvaa sen mikä maussa menetetään. Onnistumisen tunne on suuri, kun tunkee kitaansa montaa eri väriä olevia kasviksia. Kun huomaa, että kaninruualla voi korvata sen, ettei tarvitse niin paljoa syödä epäterveellisempää kamaa. Elättelen toiveita siitä, että tulen huomaamaan ruokavalion parantumisen myös ruumiissani. En tunne voivani huonosti, mutta ehkä en vain tiedä paremmasta. No, nuutunut olen usein, ehkä se katoaa.

Kun aiemmin huomasin, ettei rehuja tule syötyä tarpeeksi, aloin kompensoida puutetta tekemällä erilaisia terveysjuomia. Idea tuli muistaakseni vanhasta ostoskanavalla pyörineestä magic bullet -mainoksesta. Juomaan voi sotkea mitä tahansa soseutuvia kasviksia. Hyvän makuista litkusta saa lisäämällä hedelmiä, marjoja tai vastaavaa kamaa. Helppo tapa on laittaa sekahedelmäpurkki. Noissa tosin on sokeriliemi, joten parempi olisi jokin muu. Nämä taivaalliset nektarit näyttävätkin herkullisilta, kuten kuvasta näkyy.

Kuten projekteilleni usein käy, on tämäkin lähtemässä lapasesta. Armas vaimoni ohimennen totesi minulle jokin aika sitten, että koivun silmuissa on paljon c-vitamiinia. Tiesin tuon, mutta olin jo unohtanut, joten muistutus taisi aukaista Pandoran lippaan. 

Olen jo pari vuotta kerännyt keväisin nokkosia. Ovat ultimaattisen terveellisiä, ja niitä voi tunkea vähän joka paikkaan. Pääasiassa olen käyttänyt noihin terveysjuomiini, mutta myös muualle. Nyt sitten tuon koivujutun kuultuani eksyin www.yrttitarha.com -sivustolle. Jonka seurauksena nokkostenhakumatkalla mukaani tuli myös voikukan lehtiä, maitohorsmaa ja vadelmanlehtiä. Valkoapilaa ei sopivasta paikkaa löytynyt, sääli. Hetken soseutuksen ja säätämisen jälkeen pakastin on nyt täynnä ilmeisesti hyvin terveellistä, ja saatanallisen pahanmakuista tahnaa. Mutta onneksi on myös kaikkea maun peittämiseksi. Pitäis nuutumusten kadota, jos kohta tunnenkin itseni hipinretaleeksi.

Ikea-vuodatusta

Muutama päivä sitten tein elämäni ensimmäisen visiitin Ikeaan. Käsitykseni tuosta lafkasta ovat muuttuneet pikkuhiljaa ajan myötä. Jokunen vuosi sitten puljun nimi sai aikaan lähinnä "Vade Retro Satana!" -fiiliksiä. Sen jälkeen tulivat "ehkä siellä olisikin jotain, vaikka aika halveksuttava mesta kuitenkin" -mietteet. Nyt mietteeni ovat jo miltei positiiviset. Eräs hämmentävä käänne oli se, kun kuulin erään tietämäni henkilön suosivan kauppaa. Tämä tyyppi on todellinen elitisti, erittäin laatutietoinen ja vaativa miltei kaiken tekemänsä suhteen. Tästä syystä Ikea oli häneltä hyvin ennalta-arvaamaton veto, koska kuvittelin kaupan lähinnä trendipellejen ja massatyyppien paikaksi. Ikeahan tunnetusti on mesta, johon noin 22-vuotiaat menevinä itseään pitävät sidukanlipittäjäpimut raahaavat vastahakoiset äijänsä. Kaupassa tytöt sitten kaakattavat jatkuvalla syötöllä jotakin miestensä mielestä käsittämätöntä: "Hei tää hylly sopis kyl tosi hyvin niiden meidän marimekkoverhojen kanssa." Mies: "Urgh..."

Tuollaisia ihmisiä käy Ikeassa. Näiden lisäksi on olemassa suuri määrä tyyppejä, jotka halveksuvat noita edellä kuvattuja tyyppejä. Vastareaktiona he halveksuvat sitten myös Ikeaa, sillä eihän voi pitää mistään, mistä halveksuttavat ihmiset pitävät. Toisaalta jos olisi hiukankin enemmän ns. kunnon ihmisiä, jotka suosittelevat ja kehuvat Ikeaa, varmaan myös Ikea-vastaisten määrä pienenisi reilusti. Uskon näet, että suurin syy inhota Ikeaa on se imago ja kaupan suosio tiettyjen ihmisten keskuudessa. Toisin on vaikkapa Lidlin kanssa. Lidl-viha kummunnee usein omituisista tuotteista ja muutenkin erilaisista toimintatavoista, ja on näin ollen ehkä reilumpaa kuin Ikea-viha. No, kyllähän Ikeastakin kuulee ärsyyntymistä siitä, että huonekalut on koottava itse. Tämä on taas jo rationaalisempi syy dissata. 

Itsekin siis ennen halveksuin Ikeaa, vaikkei kaupasta kokemuksia varsinaisesti kokemuksia ollutkaan. Hetken kaupassa pyörittyäni kasvoilleni levisi innostunut virne. "Täällähän on vaikka mitä!" Täyteen Ikea-uskovaisuuteen en ole vielä kääntynyt, mutta pidän mieleni avoimena, jos vaikka henki koskettaisi minua. (Näin eräs uskonnontuputtaja kehoitti joskus tekemään, kun kyselin fiksuja kristinuskon epäreiluudesta ja muusta.) Tarkoitus oli vielä kirjoittaa enemmänkin vastareaktioiden järkevyydestä, mutta ehkä toisella kertaa. Muutenkin piti karsia juttuja, kun tämä uhkasi paisua liikaa.